Ruotsalainen saaristosirkus

Akrobaatteja, marakatteja, elefantteja, kirahveja, taikuri, voimamies sekä soppaa hämmentämässä hirveä määrä tirehtöörejä. Olemme saapuneet ruotsalaiseen saaristosirkukseen. Melko pienissä ja paikoitellen ahtaissa satamissa pääsee ihastelemaan, kun ihmiset sohivat edes takaisin, heittelevät köysiä, jyrisyttelevät keulapotkureita ja säntäilevät veneiden kansilla. Välillä tulee kova tuulenpuuska ja kaikki pidättävät henkeä, kun jonkun veneen keula lähtee hallinnasta ja syöksyy uhkaavasti kohti toisen kylkeä. Tilanne saadaan viime hetkellä hallintaan ja useimmiten pahemmalta rytinältä vältytään.

Kun kaikki ovat turvallisesti rantautuneet, alkaa loman vietto. Lapset hyppivät veneestä laiturille ja takaisin sekä soutelevat kumiveneillä ympäri satamaa. He piiloutuvat välillä laiturin alle ja putkahtavat taas esiin toiselta puolelta. Jokaisessa veneessä on matkagrilli, joka kaivetaan esiin, kun hädin tuskin köydet on saatu kiinnitettyä. Kokoon taitettavien istuinten kanssa se kannetaan kalliolle ja pistetään tulille. Laiturilla lapset ja aikuiset koittavat onneaan kalastellen rapuja, jotka laitetaan ämpäreihin uimaan. Kerran yhdessä luonnonsatamassa saimme naapuriveneen sedältä makrillin, joita hän oli narrannut pussillisen rantakalliolta aikaisemmin päivällä.

Puheensorinasta erottuu hieman erilaisia sävyjä: nasaalia, sihisevää ässää, suhisevaa ässää ja peruna suussa mongerrusta. Satamissa on tähän asti ollut melko tasainen edustus tanskalaisia, norjalaisia ja ruotsalaisia veneitä, sekä muutama hieman pohjoiseen eksynyt saksalainen. Toistaiseksi emme ole kohdanneet naapurimaan kauemmalla rannikolla yhtään suomalaisia. Tämä ei sinänsä ole mikään ihme, sillä kyllähän tänne saa Suomesta hyvän tovin tehdä matkaakin, tuli sitten etelän kautta kiertämällä tai Ruotsin halki oikaisemalla.

Mainokset

Merianna

Siro saaristoneito Merianna on H-35, joka puskee määrätietoisesti läpi vasta-aallokossa ja soljuu sujuvasti eteenpäin myötätuulella.

_MG_6630

Oli viime vuoden syksy ja Charapita oli laitettu myyntiin. Pienellä veneellä purjehtiminen ja sen opettelu oli hauskaa, mutta kevytrakenteinen vene rajoitti seikkailunhaluisen kapteenin himoja purjehtia kovalla tuulella ja avomerellä. Olimme viimeisellä purjehduksella Espoon saaristossa mukanamme saksalainen Peter, johon olimme kahta vuotta aikaisemmin tutustuneet Cristiansøllä eräänä myrskyisenä heinäkuun päivänä. Julius kertoi bonganneensa ilmoituksen myynnissä olleesta veneestä, ja me yllytimme Peterin kanssa häntä soittamaan omistajalle.

Yhdeksän kuukautta myöhemmin kävelin laituria pitkin Marstrandissa, noin 45 kilometriä Göteborgista pohjoiseen. Hapuilin katseellani mastojen seasta oikeaa venettä, kunnes tajusin seisovani sen kohdalla.

– ­Onko se todella näin suuri! huudahdin nähdessäni Meriannan vedessä. Se näytti ihan oikealta, aikuisten purjeveneeltä.

H-veneen isosisko

Merianna on vuonna 1977 valmistunut suomalaisen Hans Groopin suunnittelema H-35-vene, joka on tunnetumman ja pienemmän H-veneen isosisko. Veneellä on pituutta 35 jalkaa, eli 10,5 metriä ja se painaa 3500 kiloa (tämänhetkisen varustuksen kanssa paino on tosin lähempänä 4000 kiloa). Kapea ja sulavalinjainen vene näyttää suosittujen kelluvien kerrostalojen rinnalla kokoaan pienemmältä ja sirolta ja siinä on saaristoristeilijän tunnelmaa.

Pitkän ja kapean veneen sisätilat saattavat monien silmään näyttää ahtailta, mutta kahdelle ketterälle ja pienikokoiselle henkilölle ne sopivat juuri mainiosti. Minulla on veneessä todella ruhtinaallinen seisomakorkeuskin. Salongin pöydän ääressä on tilaa useammankin hengen illallisseurueelle. Parhaat parannukset edelliseen verrattuna ovat tietenkin sisämoottori ja pentteri, jossa on tasapainotettu liesi, pesuallas ja jääkaappi. Lisäksi veneessä on vesitankki sekä septitankillinen vessa, jossa on posliinipytty. Merellä pikku aallokossa käy kätevästi kaikkien tarpeiden tyydyttäminen.

Lupaava alku uusille seikkailuille

Keulapiikiissä nukkuu makoisat yöunet joko yksi tai kaksi pienikokoista henkilöä, miksei myös rakastunut pariskuntakin. Kirkkaasta ikkunaluukusta on heti heräämisen jälkeen mukava katsella ulos säässä kuin säässä.

Kaiken kaikkiaan olemme olleet ikionnellisia Fröken Meriannan mainiossa seurassa. Ensi viikot olemme tutustuneet toisiimme ja ihmetelleet kaikenlaisia pikku yksityiskohtia, joita tulee vastaan. Näin hyvässä seurassa ja loistavissa keleissä on ollut suuri ilo koluta läpi Bohuslänin saaristoa. Eilen saavuimme takaisin Meriannan tämänhetkiseen kotisatamaan. Täältä suuntaamme vielä kaupunkilomalle Göteborgiin ennen pitkää kotimatkaa ja seikkailua Götan kanavassa.

_MG_5836

Kylvyssä

Turkoosia vettä, valkoista hiekkaa, tunnelmallisia kalastajakyliä, korkeita kallioita, merenherkkuja, hymyileviä kasvoja ja auringossa palanut nenänpää. Ei kuitenkaan olla sen pidemmällä kuin naapurimaassa, Ruotsissa. Siitä huolimatta ihmettelen joka päivä, miten voi samaan aikaan viettää saaristolaiselämää ja suunnata katseensa kohti ulappaa, jossa kuohuvat Atlantilta tulevat aallot.

Image

Muutamia havaintoja olemme ehtineet jo tehdä länsirannikolta. Ihmiset tuntuvat seilaavan suuremmilla veneillä kuin Itämerellä. Tämä on ihan ymmärrettävääkin, sillä reippaammalla kelillä kun poistuu saarten suojista, nousee ulapalle melkoinen aallokko. Lisäksi luonnonsatamissa voi hyvin olla neljä metriä syvää, joten niihin voi huoletta rantautua hieman suuremmallakin purrella.

Huikeinta on kuitenkin se, miten kirkasta (ja suolaista) merivesi on. Eilen illalla rantauduimme uhkeiden kallioiden suojaan luonnonsatamaan, kuin suoraan merivesiakvaarioon. Turkoosin veden alla näkyi erilaisia leviä ja meren pohjasta hohti simpukoita. Veneen seuraksi ilta-aurinkoon ui tuhatpäinen parvi pikkukaloja.

Tähän asti loma ei olisi voinut paremmin sujua. Paria pilvisempää päivää lukuun ottamatta meitä on hemmoteltu auringonpaisteella lähes joka päivä. Olimme pari päivää sitten määränpäässämme, eli Koster-saarilla, josta on vain kivenheiton pituinen matka Norjaan. Sen huomasi satamassakin, jossa veneiden koko oli vielä astetta suurempi ja suurimman osan perässä liehui Norjan lippu. Kosteria sanotaan Ruotsin länsirannikon aurinkoisimmaksi paikaksi, sillä Norjan vuoret blokkaavat sadepilvet, ja sen vuosi siellä on keskimääräistä selkeämpää. Vinkkasin lähtiessä vuorille silmää kiitokseksi, että jaksoivat taas pitää pilvet poissa ja me saimme kylpeä auringossa.

Image

 

Astu laivaan!

Tervetuloa seuraamaan matkoja merellä. Tämä blogi jatkaa siitä, mihin Charapitan vanavedessä jäi. Miehistö on edelleen sama (eli kapteeni Julius ja saariston lapsi Päivi), mutta pursi on uusi. Meitä kuljettaa aalloilla Merianna, joka tulee blogin myötä varmasti tutuksi. Purjeveneistä kiinnostuneille kerrottakoon, että Merianna on malliltaan H-35.

Seilaamme tänä kesänä Ruotsissa. Matkamme alkoi jo juhannusviikonloppuna ja olemme parasta aikaa Bohuslänissä, Ruotsin länsirannikolla. Täällä seilaamme vielä heinäkuun alkuviikoille, jonka jälkeen keula käännetään kohti kotisatamaa. Kotimatka kulkee Götakanalin kautta Tukholman saaristoon ja sieltä Helsinkiin.

Mitä kaikkea matkan varrelta löytyy? Kenen huone on Meriannan kajuutassa? Minkälaista ruokaa veneessämme syödään? Ja mikä on reitti Tukholmasta Helsinkiin? Näihin kysymyksiin saattaa tulla vastaus matkan aikana. Hyppää kyytiin ja anna tuulen tuivertaa hiukset takkuun!

_MG_6252