Ruotsalainen saaristosirkus

Akrobaatteja, marakatteja, elefantteja, kirahveja, taikuri, voimamies sekä soppaa hämmentämässä hirveä määrä tirehtöörejä. Olemme saapuneet ruotsalaiseen saaristosirkukseen. Melko pienissä ja paikoitellen ahtaissa satamissa pääsee ihastelemaan, kun ihmiset sohivat edes takaisin, heittelevät köysiä, jyrisyttelevät keulapotkureita ja säntäilevät veneiden kansilla. Välillä tulee kova tuulenpuuska ja kaikki pidättävät henkeä, kun jonkun veneen keula lähtee hallinnasta ja syöksyy uhkaavasti kohti toisen kylkeä. Tilanne saadaan viime hetkellä hallintaan ja useimmiten pahemmalta rytinältä vältytään.

Kun kaikki ovat turvallisesti rantautuneet, alkaa loman vietto. Lapset hyppivät veneestä laiturille ja takaisin sekä soutelevat kumiveneillä ympäri satamaa. He piiloutuvat välillä laiturin alle ja putkahtavat taas esiin toiselta puolelta. Jokaisessa veneessä on matkagrilli, joka kaivetaan esiin, kun hädin tuskin köydet on saatu kiinnitettyä. Kokoon taitettavien istuinten kanssa se kannetaan kalliolle ja pistetään tulille. Laiturilla lapset ja aikuiset koittavat onneaan kalastellen rapuja, jotka laitetaan ämpäreihin uimaan. Kerran yhdessä luonnonsatamassa saimme naapuriveneen sedältä makrillin, joita hän oli narrannut pussillisen rantakalliolta aikaisemmin päivällä.

Puheensorinasta erottuu hieman erilaisia sävyjä: nasaalia, sihisevää ässää, suhisevaa ässää ja peruna suussa mongerrusta. Satamissa on tähän asti ollut melko tasainen edustus tanskalaisia, norjalaisia ja ruotsalaisia veneitä, sekä muutama hieman pohjoiseen eksynyt saksalainen. Toistaiseksi emme ole kohdanneet naapurimaan kauemmalla rannikolla yhtään suomalaisia. Tämä ei sinänsä ole mikään ihme, sillä kyllähän tänne saa Suomesta hyvän tovin tehdä matkaakin, tuli sitten etelän kautta kiertämällä tai Ruotsin halki oikaisemalla.

Merianna

Siro saaristoneito Merianna on H-35, joka puskee määrätietoisesti läpi vasta-aallokossa ja soljuu sujuvasti eteenpäin myötätuulella.

_MG_6630

Oli viime vuoden syksy ja Charapita oli laitettu myyntiin. Pienellä veneellä purjehtiminen ja sen opettelu oli hauskaa, mutta kevytrakenteinen vene rajoitti seikkailunhaluisen kapteenin himoja purjehtia kovalla tuulella ja avomerellä. Olimme viimeisellä purjehduksella Espoon saaristossa mukanamme saksalainen Peter, johon olimme kahta vuotta aikaisemmin tutustuneet Cristiansøllä eräänä myrskyisenä heinäkuun päivänä. Julius kertoi bonganneensa ilmoituksen myynnissä olleesta veneestä, ja me yllytimme Peterin kanssa häntä soittamaan omistajalle.

Yhdeksän kuukautta myöhemmin kävelin laituria pitkin Marstrandissa, noin 45 kilometriä Göteborgista pohjoiseen. Hapuilin katseellani mastojen seasta oikeaa venettä, kunnes tajusin seisovani sen kohdalla.

– ­Onko se todella näin suuri! huudahdin nähdessäni Meriannan vedessä. Se näytti ihan oikealta, aikuisten purjeveneeltä.

H-veneen isosisko

Merianna on vuonna 1977 valmistunut suomalaisen Hans Groopin suunnittelema H-35-vene, joka on tunnetumman ja pienemmän H-veneen isosisko. Veneellä on pituutta 35 jalkaa, eli 10,5 metriä ja se painaa 3500 kiloa (tämänhetkisen varustuksen kanssa paino on tosin lähempänä 4000 kiloa). Kapea ja sulavalinjainen vene näyttää suosittujen kelluvien kerrostalojen rinnalla kokoaan pienemmältä ja sirolta ja siinä on saaristoristeilijän tunnelmaa.

Pitkän ja kapean veneen sisätilat saattavat monien silmään näyttää ahtailta, mutta kahdelle ketterälle ja pienikokoiselle henkilölle ne sopivat juuri mainiosti. Minulla on veneessä todella ruhtinaallinen seisomakorkeuskin. Salongin pöydän ääressä on tilaa useammankin hengen illallisseurueelle. Parhaat parannukset edelliseen verrattuna ovat tietenkin sisämoottori ja pentteri, jossa on tasapainotettu liesi, pesuallas ja jääkaappi. Lisäksi veneessä on vesitankki sekä septitankillinen vessa, jossa on posliinipytty. Merellä pikku aallokossa käy kätevästi kaikkien tarpeiden tyydyttäminen.

Lupaava alku uusille seikkailuille

Keulapiikiissä nukkuu makoisat yöunet joko yksi tai kaksi pienikokoista henkilöä, miksei myös rakastunut pariskuntakin. Kirkkaasta ikkunaluukusta on heti heräämisen jälkeen mukava katsella ulos säässä kuin säässä.

Kaiken kaikkiaan olemme olleet ikionnellisia Fröken Meriannan mainiossa seurassa. Ensi viikot olemme tutustuneet toisiimme ja ihmetelleet kaikenlaisia pikku yksityiskohtia, joita tulee vastaan. Näin hyvässä seurassa ja loistavissa keleissä on ollut suuri ilo koluta läpi Bohuslänin saaristoa. Eilen saavuimme takaisin Meriannan tämänhetkiseen kotisatamaan. Täältä suuntaamme vielä kaupunkilomalle Göteborgiin ennen pitkää kotimatkaa ja seikkailua Götan kanavassa.

_MG_5836